Route 66: Flagstaff & Grand Canyon

Nyt on kuulkaas taas tapahtunut pienen ihmisen elämässä niin suuria asioita, ettei niitä millään tahdo käsittää.

Aloitetaan nyt vaikka siitä helpoimmasta: ajamme nykyään tällä menopelillä, joka täten myös Hulkina tunnetaan.

Photoshoot Kuolemanlaaksossa.

Kävimme siis Las Vegasin päädyssä huomauttamassa Albuquerquessa pakkovaihdetun auton puutteista, joten päivitimme saman hintaluokan sisällä hieman menevämpään malliin, sillä Senni ja Oona jatkoivat jo matkaa Losiin. Näin toivotimme tervetulleeksi jyrisevän Dodge Challengerin. Tommia totta kai ketutti, kun allekirjoittanut sai ensimmäiset ajovuorot (olenhan siis papereilla ainoa kuski).

Niitä isompia asioita onkin sitten vaikeampi käsittää. Upein näistä on toki suuri ja mahtava Grand Canyon, jonka suuruutta ei edes hahmota, kunnes sen näkee koko komeudessaan silmien edessä. Eikä kyllä silloinkaan, sillä näimmehän vain pienen kaistaleen kokonaisuudessaan 6734 neliökilometrin kokoisesta alueesta. Kanjoni on siis suurempi, kuin Delawaren osavaltio!

Palataan hetkeksi päivään ennen Grand Canyonia, kun saavuimme illalla Albuquerquesta Flagstaffiin. Meitä oli vastassa mahtava hostimme Shantelle, sekä hänen pari ystäväänsä. Myöhemmin seuraamme liittyivät myös Shantellen poikaystävä sekä Marley-koira. Ilta meni jutellessa kirjoista ja matkustelusta, sekä ihaillessa kuvaamataidon opettajaksi opiskelevan hostimme upeaa kädenjälkeä, jota oli ripoteltu pitkin asuntoa.

Aamulla heräilimme rauhassa ja siirryimme porukalla 70 000 asukkaan Flagstaffin eloisaan keskustaan aamupalalle. Joka puolella näkyi nuoria ihmisiä koirineen, sillä noin kolmasosa kaupungin asukkaista on opiskelijoita. Tämä oli huikea kontrasti aiemmin nähtyihin aavekaupunkeihin ja todisti samalla, ettei kaupunki tarvitse miljoonia ihmisiä ollakseen elävä. Kävelimme hieman keskustassa ja söimme aamupalat, jonka jälkeen otimme suunnaksi suuren ja mahtavan kanjonin.

Aamupalapaikka.

Mies ja koira. Ja tossut.

Juna-asema.

Muutkin hurmaantuivat kaupungin keskustasta.

Shantelle ja poikaystävä. Ja Marley.

Tie muuttui pienestä vuoristokeitaasta taas aavikoiksi ja radiot lakkasivat yksi toisensa jälkeen toimimasta, samalla kun maisema muuttui värikkäämmäksi ja vuoristoisemmaksi. Pian jo saimme esimakua tulevasta:

Itse puisto maksoi henkilöautolta 25 $, joka jaettiin toki neljään pekkaan. Tällä hinnalla voi tulla puistoon viikon ajan miten huvittaa. Aloitimme itäiseltä sisäänkäynniltä, joka ei kuuleman mukaan ole niin turistirysä. Noh, lienevätkö kaikki muutkin kuulleet saman, sillä kyllähän siellä niitä turisteja pyöri kuin itikoita. Mutta näky oli komea kuin mikä:

Tästä tiemme jatkui kohti läntistä sisäänkäyntiä, jonka varrella pysähdyimme useaan otteeseen.

Eri maisemapysäkkejä oli matkan varrella useita, joissa jokaisessa näkymä muuttui hieman.

Puumavaroitus.

Tähtäsimme reissumme iltapäivään, sillä halusimme nähdä auringonlaskun kanjoneilla. Pian saimmekin ihailla luonnon väriloistoa.

Tykkäsin tuosta kelopuusta.

Kaupan päälle upea auringonlasku.

Kanjonipariskuntaselfie.

Huhhuh kyllä, tuollainen komeus jättää pienen ihmisen sanattomaksi. Ei voi kuin olla kiitollinen, että on nähnyt yhden luonnon ihmeistä.

Kanjonilta tie vei muutamaksi päiväksi toiseen suureen ihmeeseen Las Vegasiin ja sieltä eteenpäin Los Angelesiin. Nyt majailemme jo Losissa Manhattan Beachilla, mutta näistä myöhemmin lisää! Vegasissakin nimittäin tapahtui kolmen päivän aikana niin paljon kaikennäköistä, että kyseinen kaupunki ansaitsee kokonaan oman postauksensa!

- A

Route 66: Albuquerque

Nyt tapahtui kuulkaas jotain hyvin ikävää. Jouduimme tänään nimittäin jättämään jäähyväiset uskollisemme Thorillemme, kun veimme rakkaan menopelimme Nationalin huoltoon öljynvaihtoon, jolloin samalla selvisi, että rekisterikilvet ovat umpeutumassa! Joten meille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin hyvästellä jo kuin omaksi pojaksi muodostunut pieni Lincolnimme ja toivottaa tervetulleeksi Chevrolet Suburban, joka nyt myös Xenana tunnetaan.

May I introduce: Xena, the warrior princess.

Onneksi saimme uuden auton käytännössä saman tien alle, joten tämä ei viivyttänyt meitä puolta tuntia enempää, ja tie vei kohti keskustaa. Allekirjoittanutta kyllä edelleen kyrpii tämä valitettava menopelin vaihto, josta aion kyllä antaa palautetta Madisonin päähän heti kun pääsen tasaisen wifin ääreen. Millä logiikalla meille on voitu vuokrata auto, jonka kilvet menevät umpeen vuokra-aikana?!

Mutta sitten itse asiaan. Eilen illalla saavuimme (poikkeuksellisesti) jo ennen auringonlaskua hostimme Christopherin ja Jamien luo, jotka asuivat uudella asuinalueella aivan lentokentän vieressä. Talo oli hieno kuin mikä! Kahdesssa kerroksessa oleva kolmen makuuhuoneen, kahden kylpyhuoneen, kahden wc:n ja tilavan avokeittiön lukaali näytti siltä, kuin se olisi tullut Avotakan sivuilta. Vaimo Jamie on tosiaan tällä hetkellä työtön, joten hänellä lienee vapaa-aikaa panostaa sisutamiseen... Mies Chris on armeijan ilmavoimien leivissä, ja oli vastaanottamassa meitä ja tarjosi kaikille heti kaljat. Jamieta odotellessa nautimme maisemista ja kävimme katsomassa aivan upeaa auringonlaskua. Mahtavat hostimme olivat myös valmistaneet meille illallista ja tarjoilivat koko illan tasaiseen tahtiin kurkun kostuketta. Eikä pidä unohtaa aivan uskomattoman suloisia koiria! Kyllä, kehuin juuri kahta koiraa suloisiksi, ettepä varmaan olisi tällaisesta hullusta kissanaisesta uskoneet!

Asunnon pieniä yksityiskohtia.

Olohuone.

Kylpyhuone kuin hotellissa!

Lona

Sennin uusi kaveri Kona.

Näkymät parvekkeelta.

Talo.

Ruokoo!

Eilen illalla kävimme pyörähtämässä keskustassa ja yritimme pariinkin eri baariin, mutta koska (yli kolmekymppinen) Chris oli unohtanut henkkarinsa kotiin, ei häntä voitu päästää minnekään sisään, joten päätimme palata takaisin kämpille ja katsoa Breaking Badin aloitusjakso. Allekirjoittanut siis ei ollut koskaan kyseistä kuuluisaa sarjaa katsonut, joten ennen seuraavan päivän BB-kierrosta halusin sivistää itseäni edes hieman. Sarja on tosiaan kuvattu pitkin Albuquerqueta, joten pitihän nämä tv:stä tutut maisemat käydä tsekkaamassa!

Keskustaa yövalossa.

Aamu alkoikin sitten rauhallisesti uskomattoman hyvien yöunien jälkeen. Olo oli kuin hotellissa yöpyneellä! Valitettavien auto-ongelmien jälkeen suuntasimme Breaking Bad -kierroksellemme Tommin ja Sennin hihkuessa innostuksesta. Söimme aamupalaburritot sarjasta tutussa Pollos Hermanos -ravintolassa, joka tosin tunnetaan oikeasti nimellä Twisters, ja on vain yksi ketjun ravintoloista. Tämän jälkeen kävimme ottamassa muutamat pakolliset valokuvat sarjasta tutun Jesse Pinkmanin talon edustalla.

"Los Pollos Hermanos"

Jessen talo.

Tästä matka jatkui kohti historiallista keskustaa, joka oli aivan uskomattoman kaunis! Meksikolaisvaikutteet olivat ilmiselvät, ainoastaan liikkeiden kyltit ja myyjien ”how’s it going” -huudot muistuttivat, että olemme edelleen USA:n puolella. Löytyipä vanhasta kaupungista myös Candy Lady, eli rouva, joka on varta vasten tehnyt siniset meth-karkit sarjaan. Hänellä oli hyvin BB-painotteinen karkkikauppa, josta tosin löytyi myös hyllyllinen salmiakkia! Rouva oli todella sosiaalinen ja jutteli mukavia jokaisen asiakkaan kanssa, sekä toki antoi maistiaisia.

Meth-karkkia. Nam.

Hyllyllinen salmiakkia!

Candy Lady.

Mikäs sieltä löytyikään!

Meksikolaisidyllistä siirryimme autokorjaamolle, joka on sarjasta tuttu. Meidän pikku fanimme juoksentelivat korjaamon edustalla kuin pikkulapset konsanaan. Seuraavaksi oli tietenkin pakko nähdä sarjan päähahmon Walter Whiten talo, jossa oikea omistaja kärkkyi ja tuijotti meitä epäilevästi, joten emme uskaltaneet mennä kovinkaan lähelle. Pariskunta on kuulemma asentanut taloon videokamerat ja kyltit pitääkseen innostuneet fanit kaukana. Olisi ehkä kannattanut miettiä, ennen kun ostaa kyseisen talon, tai antaa luvan kuvauksiin...

Car wash.

Fanit miettii, että uskaltaakohan tuonne edes mennä.

Tästä tie vei kohti kukkuloita ja Hankin taloa. Itse keskityin enemmän nauttimaan upeista maisemista ja New Mexicon uskomattomasta luonnosta.

Varokaa karhuja ja kalkkarokäärmeitä. Seems legit.

Albuquerque vei meidän kaikkien sydämet ja oli ehdottamasti kauan odotettu raikas tuulahdus masentavien Oklahoman ja Teksasin jälkeen. Kaupunki oli yksi kauneimmista tähän mennessä näkemistämme, ellei jopa kaunein. Mutta tien päällä kun ollaan, oli sanottava hyvästit tälle hurmaavalle puolen miljoonan asukkaan helmelle, ja suunta vie aina vaan eteenpäin kohti länttä. Nyt olemme jo Arizonan osavaltiossa Flagstaffin kaupungissa, josta matkamme vie huomenna yhteen matkan kohokohdista: Gran Canyoniin!

- A