Ei mulla muuta. :D
30. toukokuuta 2014
29. toukokuuta 2014
Stayin' alive
Saavuimme Wisconsin Dellsiin tasan viikko sitten, joten nyt lienee hyvä aika hieman tiivistää kaikkea tänä aikana tapahtunutta.
Käytännössä meillä on ollut paljon luppoaikaa, mikä on toki suurelta osin kulunut infoissa ja paperihommissa, työpaikkaan tutustuessa, ostoksilla Walmartissa ja Tangerissa (paikallinen outlet-myymälä), polkupyörien hankinnassa sekä muissa käytännön asioissa. Ja toki rentoutuessa. Ekat pari päivää menikin lähinnä siihen, että tutustuttiin lähiympäristöön sekä varustettiin kämppä asumiskuntoon. Sitä mitä ei Walmartista löydy, ei tarvita!
Lauantaina oli siis ensimmäinen "työpäivä", joka tosiaan päättyi niin, että puolentoista tunnin odottelun jälkeen kaksi meistä jäi töihin ja muut komennettiin kotiin. Noh, eikun uikkarit kotoa matkaan ja takaisin vesipuistoon testaamaan kaikki vesiliukumäet ja altaat! Noah's Ark on tosiaan (ainakin omien sanojensa mukaan) Yhdysvaltojen suurin vesipuisto. Mäkeä löytyy myös hurjaan makuun, ainakin parissa laitteessa pääsi muutama kiljahdus, ja yhden laitteen jälkeen jalat kirjaimellisesti tutisivat hetken. Eli ei oo nössöille!
Sunnuntaina toistui sama kuvio: tunti taisi mennä odotellessa, jonka päätteeksi kolme vapaaehtoista jäi töihin ja muut lähti vapaalle. Ja maanantaina myös. Tosin nyt jo älyttiin kysyä hyvissä ajoin, että montakohan mahdetaan tarvita, ja että kauanko odotellaan. Joten ei tainnut mennä puoltakaan tuntia, kunnes suurin osa porukasta oli jo matkalla kotiin tai uikkarit päällä altaissa. Itse kuuluin näihin jälkimmäisiin, sillä lauantailta jäi vielä pari mäkeä laskematta, ja no muutenkin oli hiostavan kuuma päivä ja vilpoisa vesi teki nannaa. Täällä on muuten ukkostanut muutamana päivänä, siksi hiostaaaaa!
Eilen sitten päästiin tositoimiin, eli koulutukseen! Lifeguard-koulutus kestää kolme päivää, jonka aikana opimme hengenpelastustaitoja, elvytystä, vesipuiston sääntöjä ja koodistoa, sekä harjoittelemme ahkerasti erilaisia käytännön tilanteita. Heti alussa oli myös uintitestit, jonka perusteella uimavalvojat jaettiin syvän pään ja matalan pään vahdeiksi. Tommi menee syvään, minä matalaan (en edelleenkään osaa sukeltaa, hups).
Koulutuspäivät alkavat joka päivä kello 7.45 ja päivästä riippuen jatkuvat noin iltaviiteen tai -kuuteen. Paljon ollaan opittu, ja ai että on muuten pätevä olo! Huomenna opitaan vielä viimeiset jutut, kertaillaan kaikki tähän asti opittu sekä tehdään pävän päätteeksi kirjallinen lopputentti ja testataan käytännön taidot.
Joten näihin tunnelmiin. Menen nyt opiskelemaan ahkerasti, jotta olen huomispäivän päätteeksi sertifioitu lifeguard!
Päivän biisin tahtiin on muuten helppo elvyttää!
Käytännössä meillä on ollut paljon luppoaikaa, mikä on toki suurelta osin kulunut infoissa ja paperihommissa, työpaikkaan tutustuessa, ostoksilla Walmartissa ja Tangerissa (paikallinen outlet-myymälä), polkupyörien hankinnassa sekä muissa käytännön asioissa. Ja toki rentoutuessa. Ekat pari päivää menikin lähinnä siihen, että tutustuttiin lähiympäristöön sekä varustettiin kämppä asumiskuntoon. Sitä mitä ei Walmartista löydy, ei tarvita!
Lauantaina oli siis ensimmäinen "työpäivä", joka tosiaan päättyi niin, että puolentoista tunnin odottelun jälkeen kaksi meistä jäi töihin ja muut komennettiin kotiin. Noh, eikun uikkarit kotoa matkaan ja takaisin vesipuistoon testaamaan kaikki vesiliukumäet ja altaat! Noah's Ark on tosiaan (ainakin omien sanojensa mukaan) Yhdysvaltojen suurin vesipuisto. Mäkeä löytyy myös hurjaan makuun, ainakin parissa laitteessa pääsi muutama kiljahdus, ja yhden laitteen jälkeen jalat kirjaimellisesti tutisivat hetken. Eli ei oo nössöille!
 |
| Vesipuiston kartta. |
 |
| Kuva löytyi googlettamalla, en tiedä kenelle kuuluvat tekijänoikeudet. |
Eilen sitten päästiin tositoimiin, eli koulutukseen! Lifeguard-koulutus kestää kolme päivää, jonka aikana opimme hengenpelastustaitoja, elvytystä, vesipuiston sääntöjä ja koodistoa, sekä harjoittelemme ahkerasti erilaisia käytännön tilanteita. Heti alussa oli myös uintitestit, jonka perusteella uimavalvojat jaettiin syvän pään ja matalan pään vahdeiksi. Tommi menee syvään, minä matalaan (en edelleenkään osaa sukeltaa, hups).
 |
| Naispuolisen hengenpelastajan perusvarusteet: uimapuku, shortsit, vaimonhakkaajatoppi, lyhyt- ja pitkähihainen paita, lippis, aurinkolasit, pilli, vesipullo, nimilappu sekä vyölaukku, johon tulee meidän hätäelvytysvehkeet. Mukana kuvassa on myös oppikirjamme. Miehen asu eroaa ainoastaan siinä, että uimapukua ei ole (ylläri), ja että shortsit ovat vähän pidemmät ja erimalliset. |
Joten näihin tunnelmiin. Menen nyt opiskelemaan ahkerasti, jotta olen huomispäivän päätteeksi sertifioitu lifeguard!
 |
| I'm a lifeguard, I'm here to help you. |
Päivän biisin tahtiin on muuten helppo elvyttää!
25. toukokuuta 2014
Rintakarvat kuin Hasselhoffilla
Tänään oli ensimmäinen työpäivä, joka meistä kahta lukuunottamatta päättyi siihen, että eipä meitä muita siellä tänään tarvittukaan. Eli loppupäivä vapaa! Silti suurin osa meistä oli jo intoa täynnä ja huomenna yritys uusi.
Alla oleviin tunnelmiin:
22. toukokuuta 2014
Wisconsin Dells
Täällä sitä nyt ollaan! Pikkukaupungissa, joka tulee olemaan kotimme reilut kolme seuraavaa kuukautta. Luonnollisesti ero kahteen aiempaan suurkaupunkiin on valtava ja mukava yllätys on mm. se, että ohikulkijat tervehtivät. Toki täällä ollaan varmasti jo totuttu näkemään jos jonkinmaalaista kesätyöntekijää, joten ihan uusinta uutta emme ole, mutta on se silti kiva tuntea itsensä hieman erityiseksi.
Chicagosta lähti tänä aamuna tämännäköinen konkkaronkka:
Miltei kolmen tunnin ajomatkan jälkeen bussista jäätiin pois Madisonilla, jossa työnantajan puolesta oli pikkubussi meitä vastassa ja vei tunnin ajomatkan päässä olevaan Dellsiin. Meidät suomalaiset sijoitettiin asumaan vähän minne sattuu työpaikan perusteella. Tommy Barttletin Exploratorylaiset majailevat työpaikkaa vastapäätä, Tommi ja kaikki Noah’s Arkilla työskentelevät tytöt majoitettiin Harbor Pointiin ja loput Noah’n pojat pienen metsikön toiselle puolelle tähän miltei naapuriin Ravina Motelliin. Meillä on siis Tommin kanssa tällainen oma kämppä, jota majoituksesta vastaavat rouvat kyllä puolitosissaan ihmettelivät avaimia antaessa (”how come we allowed this?”). Napattiin vaan äkkiä avaimet matkaan ja allekirjoitettiin paperit, ennen kuin tädit muuttivat mielensä. :D
Ja tällainen tää nyt sitten on:
Hieman tällainen back to the 70’s tää on, mut kyllä tästä vielä kodin saa! Luonnollisesti illalla käytiin vielä pikaostoksilla n. kolmen kilometrin päässä Walmartissa. Voitte kuvitella, millainen näky tusina kävelevää suomalaista on tälle paikalliselle autokansalle. Noh, onpahan kylillä jotain puhuttavaa!
Huomenna hoidetaan paperihommat alta pois ja käydään ostamassa pyörät, jotta helpottuu tämä liikkuminen. Tosiaan, miksi suotta sijoittaa asioita lähekkäin, kun autolla sinne kuitenkin mennään? Toisin sanoen, kävely ei ole kovinkaan ideaalia, pyörällä välimatkat vielä menettelevät.
Ainii ja Tommi lupas kirjottaa seuraavaks. :D
- Ave
Ps. Chicagossa näin unta, että pidimme hostellilla musikaaliesityksen, ja sen vuoksi tämä on soinut päässäni koko päivän, joten olkoot se päivän biisi:
Chicagosta lähti tänä aamuna tämännäköinen konkkaronkka:
Miltei kolmen tunnin ajomatkan jälkeen bussista jäätiin pois Madisonilla, jossa työnantajan puolesta oli pikkubussi meitä vastassa ja vei tunnin ajomatkan päässä olevaan Dellsiin. Meidät suomalaiset sijoitettiin asumaan vähän minne sattuu työpaikan perusteella. Tommy Barttletin Exploratorylaiset majailevat työpaikkaa vastapäätä, Tommi ja kaikki Noah’s Arkilla työskentelevät tytöt majoitettiin Harbor Pointiin ja loput Noah’n pojat pienen metsikön toiselle puolelle tähän miltei naapuriin Ravina Motelliin. Meillä on siis Tommin kanssa tällainen oma kämppä, jota majoituksesta vastaavat rouvat kyllä puolitosissaan ihmettelivät avaimia antaessa (”how come we allowed this?”). Napattiin vaan äkkiä avaimet matkaan ja allekirjoitettiin paperit, ennen kuin tädit muuttivat mielensä. :D
Ja tällainen tää nyt sitten on:
Ainii ja Tommi lupas kirjottaa seuraavaks. :D
- Ave
Ps. Chicagossa näin unta, että pidimme hostellilla musikaaliesityksen, ja sen vuoksi tämä on soinut päässäni koko päivän, joten olkoot se päivän biisi:
21. toukokuuta 2014
...and all that jazz!
Otsikko tietenkin viittaa musikaaliin nimeltä Chicago, koska täällä sitä nyt ollaan! Tosin vain yhden yön verran, huomenna siis saavumme vihdoin määränpäähämme Wisconsin Dellsiin. Yay!
Mutta pysytäänpäs ensin nyt tässä päivässä. Aamulla emme ehtineet edes aamupalaa syödä, kun huomattiinkin että hups, tulipas kiire lähtee lentokentälle. Saavuttiin kuitenkin lopulta ihan hyvissä ajoin JFK:lle ja haettiin kentältä ruokaa kaikessa rauhassa. Juuri kun ehdin ottaa ensimmäisen haukun ah-niin-terveellisestä aamupalapitsastani, meidän nimemme kuulutettiin terminaalissa. Vähän ihmeissämme sitten siinä tovi tuumailtiin, että ai meitäkös ne siellä kuulutti, kun "tikhänen" ja "piijuuomisto" kuului uudelleen monitoreista, joten käytiin sitten kysymässä lähtöportilta, että mitteepä. Sieltä neuvottiin yhteen paikkaan, sieltä toiseen, sitten infopisteeltä takaisin lähtöportille, josta meidät uudelleenohjattiin menemään ulos lähtöselvitykseen. Sinne saavuttuamme tiskin täti ihmetteli, että minkäs ihmeen takia me tultiin sinne takaisin, lentomme lähtee nimittäin ihan just. No me todettiin että tänne meidät käskettiin, eikä tiedetä miksi. Täti hieman kuulosteli siitä lähistöltä, ja lopulta meidät vietiin laukkupuolelle ja kertoi, että laukustamme löytyi jotain epäilyttävää. Tämä hirmuisen pelottava esine oli *ta-daa!* Tommin hiuslakka! ...niinpä.
Enpä kyllä tiennyt, oisko sillä hetkellä pitänyt itkeä vai nauraa. Mua kyllä vaan itketti, kun kuvittelin lentomme yläilmoissa ja meidät alhaalla terminaalissa. Tietysti piti vielä käydä uudelleen turvatarkastuksessa, josta lopulta otimme vaan kamat kainaloon ja juoksimme sukkasillamme lähtöportille, jossa kone onneksi odotti meitä. Huh, kyllä saatiin taas jännitystä tähänkin aamuun!
Mutta, me (ja myös laukkumme) selvisimme tänne Tuuliseen kaupunkiin, jossa liityimme joukkoon muita suomalaisia, jotka ovat siis osa isompaa joukkoa meitä suomalaisia kesätyöntekijöitä. Yhteensä meitä taitaa nyt olla täällä samassa hostellissa 12, ja lienee suurimmalla osalla myös täsmälleen sama bussimatka huomenna Madisoniin. Kaiken kaikkiaan meitä suomalaisia on 34.
Iltapäivä menikin sitten Chicagoon tutustuessa. Ihmettelimme pilvenpiirtäjiä, leikimme Millennium-puiston lasipavun kanssa, ohitimme Navy Pearin ja päädyimme John Hancock Towerin näköalakerrokseen ja sen 30 asteen kulmaan kääntyvään lasiulokkeeseen, Tiltiin. Kuvat helpottavat hahmottamista:
Lomailu on nyt sitten käytännössä ohi. Madisonissa tuskin ehdimme tehdä muuta, kuin jäädä bussista ja hypätä samantien työnantajan tarjoamaan kyytiin, jolla pääsemme perille Dellsiin. Pari päivää ehdimme onneksi hengähtää ja tutkia tulevaa kotiamme, sekä tietenkin käydä ostoksilla Walmartissa! Mitä ei sieltä löydy, ei tarvita. Työt alkavat sitten lauantaina todennäköisesti aluksi kolmen päivän koulutuksella. Nyt vähän ehkä jänskättää! :)
- A
Ps. Täällä on tällä hetkellä JÄÄTÄVÄ ukkosmyrsky, joten tämä biisi sopinee hyvin teemaan:
Mutta pysytäänpäs ensin nyt tässä päivässä. Aamulla emme ehtineet edes aamupalaa syödä, kun huomattiinkin että hups, tulipas kiire lähtee lentokentälle. Saavuttiin kuitenkin lopulta ihan hyvissä ajoin JFK:lle ja haettiin kentältä ruokaa kaikessa rauhassa. Juuri kun ehdin ottaa ensimmäisen haukun ah-niin-terveellisestä aamupalapitsastani, meidän nimemme kuulutettiin terminaalissa. Vähän ihmeissämme sitten siinä tovi tuumailtiin, että ai meitäkös ne siellä kuulutti, kun "tikhänen" ja "piijuuomisto" kuului uudelleen monitoreista, joten käytiin sitten kysymässä lähtöportilta, että mitteepä. Sieltä neuvottiin yhteen paikkaan, sieltä toiseen, sitten infopisteeltä takaisin lähtöportille, josta meidät uudelleenohjattiin menemään ulos lähtöselvitykseen. Sinne saavuttuamme tiskin täti ihmetteli, että minkäs ihmeen takia me tultiin sinne takaisin, lentomme lähtee nimittäin ihan just. No me todettiin että tänne meidät käskettiin, eikä tiedetä miksi. Täti hieman kuulosteli siitä lähistöltä, ja lopulta meidät vietiin laukkupuolelle ja kertoi, että laukustamme löytyi jotain epäilyttävää. Tämä hirmuisen pelottava esine oli *ta-daa!* Tommin hiuslakka! ...niinpä.
Enpä kyllä tiennyt, oisko sillä hetkellä pitänyt itkeä vai nauraa. Mua kyllä vaan itketti, kun kuvittelin lentomme yläilmoissa ja meidät alhaalla terminaalissa. Tietysti piti vielä käydä uudelleen turvatarkastuksessa, josta lopulta otimme vaan kamat kainaloon ja juoksimme sukkasillamme lähtöportille, jossa kone onneksi odotti meitä. Huh, kyllä saatiin taas jännitystä tähänkin aamuun!
Mutta, me (ja myös laukkumme) selvisimme tänne Tuuliseen kaupunkiin, jossa liityimme joukkoon muita suomalaisia, jotka ovat siis osa isompaa joukkoa meitä suomalaisia kesätyöntekijöitä. Yhteensä meitä taitaa nyt olla täällä samassa hostellissa 12, ja lienee suurimmalla osalla myös täsmälleen sama bussimatka huomenna Madisoniin. Kaiken kaikkiaan meitä suomalaisia on 34.
Iltapäivä menikin sitten Chicagoon tutustuessa. Ihmettelimme pilvenpiirtäjiä, leikimme Millennium-puiston lasipavun kanssa, ohitimme Navy Pearin ja päädyimme John Hancock Towerin näköalakerrokseen ja sen 30 asteen kulmaan kääntyvään lasiulokkeeseen, Tiltiin. Kuvat helpottavat hahmottamista:
 |
| Näkymiä Millennium-puistosta. |
 |
| Cloud Gate, a.k.a. The Bean |
 |
| But first, let me take a groupie. |
 |
| Navy Pier |
 |
| Chicagon pilvenpiirtäjät |
 |
| Tilt, alias eteenpäin kaatuva seinä. |
- A
Ps. Täällä on tällä hetkellä JÄÄTÄVÄ ukkosmyrsky, joten tämä biisi sopinee hyvin teemaan:
20. toukokuuta 2014
Empire state of mind
"If I can make it there, I'm gonna make it anywhere."
Todellakin. Iso hatunnosto niille, jotka oikeasti kykenevät täällä elämään. Olenko muistanut mainita, että kaupunki on kallis? Otetaanpa esimerkiksi tuo julkinen liikenne, joka on käytännössä Manhattanin alueella yhtä kuin metro. Yksi matka maksaa 2,75 $, mutta mikäli omistaa dollarin maksavan Metrocardin yksittäisen matkan hinta putoaa 2,5 $:iin. Nämä eivät ole siirtolippuja, eli jos pitää vaihtaa linjaa eikä asemalla ole yhdistävää tunnelia, niin voi voi. Kuukausilippu maksaa 112 $, alennuksia ei tunneta muille kuin eläkeläisille ja liikuntarajoitteisille. Ei siis esim. opiskelijoille. Käyttäjiä on kuitenkin se 7 miljoonaa päivittäin, joten oman logiikkani mukaan näin valtavan käyttökapasiteetin pitäisi myös näkyä hinnassa, mutta eheeei. Kieltämättä hieman kirpaisee maksaa tuo 2,5 $ joka ikisestä matkasta.
Edellisessä postauksessa huomautinkin jo näistä ravintolahinnoista, jotka tosin vaihtelevat suuresti alueittain. Tänään aamuni alkoi boheemin East Villagen kaupunginosan Cafe Orlinista, jonka brunssi oli kyllä aivan loistava hinta-laatu -suhteeltaan. Sain seurakseni myös tänään Twiggyn, sekä hänen ystävänsä Russelin. Tommi jäi hostellille lepäilemään pois orastavaa flunssaa.
RENT:in maisemista matkamme jatkui Chinatowniin, joka on näiden paikallisten oppaitteni mukaan paras paikka murkinoida. Me tyydyimme tällä kertaa juomaan teetä ja napostelemaan kevyesti. Heti Kiinalaiskorttelin kulmilta löytyy myös Little Italy, vaikka nykyään ainoa alueella puhuttu kieli lieneekin lähinnä espanja.
Kolmas eksoottinen minimaailma löytyi Empire State Buildingia ympäröivästä Koreatownista, jossa levännyt ja tervehtynyt Tommi liittyi iltapäivällä seuraani, ja josta suuntasimme komeiden maisemien jälkeen illalliselle ja pikku iltakävelylle.
Illalla löytyi muuten myös yksi mielenkiintoinen yllätys!
Pakko kyllä sanoa, että vain kolmen päivän jälkeen alamme jo olla väsyneitä Isoon Omenaan, sen pitkiin välimatkoihin, turistimassoihin sekä naurettavan kalliisiin hintoihin. Toki täällä on kaikkea hienoakin, mutta onhan tämä nyt jo nähty. Huomenna matkamme jatkuu tuuliseen kaupunkiin, eli Illinois'n osavaltion pääkaupunkiin Chicagoon, josta suuntaamme lopulta keskiviikkona Madisonin kautta matkamme päämäärään Wisconsin Dellsiin! Ja sieltähän se itse tarina vasta alkaa!
- A
Ps. Päivän biisi lienee tämä:
Todellakin. Iso hatunnosto niille, jotka oikeasti kykenevät täällä elämään. Olenko muistanut mainita, että kaupunki on kallis? Otetaanpa esimerkiksi tuo julkinen liikenne, joka on käytännössä Manhattanin alueella yhtä kuin metro. Yksi matka maksaa 2,75 $, mutta mikäli omistaa dollarin maksavan Metrocardin yksittäisen matkan hinta putoaa 2,5 $:iin. Nämä eivät ole siirtolippuja, eli jos pitää vaihtaa linjaa eikä asemalla ole yhdistävää tunnelia, niin voi voi. Kuukausilippu maksaa 112 $, alennuksia ei tunneta muille kuin eläkeläisille ja liikuntarajoitteisille. Ei siis esim. opiskelijoille. Käyttäjiä on kuitenkin se 7 miljoonaa päivittäin, joten oman logiikkani mukaan näin valtavan käyttökapasiteetin pitäisi myös näkyä hinnassa, mutta eheeei. Kieltämättä hieman kirpaisee maksaa tuo 2,5 $ joka ikisestä matkasta.
Edellisessä postauksessa huomautinkin jo näistä ravintolahinnoista, jotka tosin vaihtelevat suuresti alueittain. Tänään aamuni alkoi boheemin East Villagen kaupunginosan Cafe Orlinista, jonka brunssi oli kyllä aivan loistava hinta-laatu -suhteeltaan. Sain seurakseni myös tänään Twiggyn, sekä hänen ystävänsä Russelin. Tommi jäi hostellille lepäilemään pois orastavaa flunssaa.
 |
| Brunssia? Kyllä kiitos! |
Kolmas eksoottinen minimaailma löytyi Empire State Buildingia ympäröivästä Koreatownista, jossa levännyt ja tervehtynyt Tommi liittyi iltapäivällä seuraani, ja josta suuntasimme komeiden maisemien jälkeen illalliselle ja pikku iltakävelylle.
 |
| Huipulla tuulee. |
Illalla löytyi muuten myös yksi mielenkiintoinen yllätys!
Pakko kyllä sanoa, että vain kolmen päivän jälkeen alamme jo olla väsyneitä Isoon Omenaan, sen pitkiin välimatkoihin, turistimassoihin sekä naurettavan kalliisiin hintoihin. Toki täällä on kaikkea hienoakin, mutta onhan tämä nyt jo nähty. Huomenna matkamme jatkuu tuuliseen kaupunkiin, eli Illinois'n osavaltion pääkaupunkiin Chicagoon, josta suuntaamme lopulta keskiviikkona Madisonin kautta matkamme päämäärään Wisconsin Dellsiin! Ja sieltähän se itse tarina vasta alkaa!
- A
Ps. Päivän biisi lienee tämä:
19. toukokuuta 2014
I ♥ Brooklyn
Tämä Iso Omena on kyllä yksi iso ristiriita. Toki täällä on paljon hienoa ja jännää, mutta myös paljon rumaa ja turhauttavaa. Aamumme alkoi sillä, että joku päätti sairastua metrossa, jolloin koko vaunu tyhjennettiin ja jäätiin ihmeissämme odottamaan seuraavaa junaa. Seuraava tuli, mutta päätti kahden pysäkin jälkeen skipata juuri sen, jossa meidän oli tarkoitus jäädä pois, sekä tämän jälkeen vielä pari seuraavaa. Fuck logic. Lopulta olimme siis päätyneet kolme pysäkkiä liian kauas, joten vaihdoimme suunnan takaisinpäin, jonka junavaunu sattui myös olemaan myöhässä ilmeisesti juuri tämän sairaskohtauksen vuoksi. Loppujen lopuksi oltaisiin varmaan helpoiten päästy kävellen.
Meitä odotti 78th streetillä ystäväni yliopiston tutorointivuosiltani, Twiggy. Tämä kaupunginosa on erittäin posh, joten kahvilamme Lady M sopi kyllä alueen maineeseen kuin nyrkki silimään. Enpä ole koskaan syönyt niin pientä ja ylihintaista salaattia. Tai siis, "salaattia". You do the judging:
Twiggy lähti töihin, me Tommin kanssa Manhattanin eteläkärkeen Vapaudenpatsasta ihmettelemään. Ei maksettu överihintaista 18 € dollarin turistivenettä, vaan tyydyttiin ilmaiseen Staten Islandin lauttaan, joka ei tosin pysähdy patsaalla, mutta ajaa kuitenkin tarpeeksi läheltä, jotta voi sanoa nähneensä kyseisen leidin.
Patsastelun (ja pussikaljailun) jälkeen matka pysähtyi hetkeksi irkkubaariin, joka paljastui vaatimattomasta julkisivustaan huolimatta oikeaksi piristysruiskeeksi. Oli livemusat ja kaikki!
Aurinko alkoi jo laskemaan, joten pakotin Tommin kiiruhtamaan Brooklyn bridgelle ottamaan kunnon turistikuvia. Suurinpiirtein tämä oli lopputulos:
 |
| Näinkin voi aamun aloittaa: turhautumalla metrossa. |
 |
| Teetä ja aamupalaa. |
 |
| Twiggy and the party tutor. |
 |
| Vene, Vapaudenpatsas ja atomipommi. |
 |
| Iloinen Tommi on iloinen. |
Ja tadaa, sitten oltiinkin jo Brooklynin puolella! Missä kaikki on halvempaa ja ihmiset ystävällisempiä ja ravintolat ja kahvilat tyylikkäitä, uusiokäyttöön otettuja vanhoja tehdasrakennuksia. Eivätkä maisematkaan olleet hassumpia:
Paras löytömme oli livemusiikkia ja loistavaa tunnelmaa tarjonnut Superfine, joka löytyi sattumalta kaduilla haahuillessamme. Sieltä sai myös Kopparbergin päärynäsidukkaa! Aaah! Ja tuo hamppariannos muuten maksoi saman verran, kuin aamuinen salaattini.
Meidän mielipiteemme on selvä: We ♥ Brooklyn!
- Ave
Ps. Näitäkin maisemia nähtiin tänään!
Ps. Näitäkin maisemia nähtiin tänään!
18. toukokuuta 2014
Across the 110th st
Onneksi tuolla miehentekeleellä on askelmittari, joka auttaa hahmottamaan tämän päivän aikana käveltyä matkaa: pyöreät 35 000 askelta. Vastaa luultavasti n. 10 kilometriä, ellei enempääkin.
Aamu alkoi hostellistamme vain muutaman korttelin päässä alkavasta Central parkista, josta ulostauduttiin puiston eteläpäässä vasta iltakuuden maissa. Puisto on valtava. Siis TODELLA valtava. Ei ihan hahmota kartasta, vaan vasta sitten kun pitkän kävelun jälkeen luulee jo tulleensta puiston päähän, kunnes kartasta katsoessa toteaa kävelleensä vasta neljäsosan. Ja totta kai puistosta löytyy jos jonkin näköistä kukkulaa, vesiputousta, tekojärveä ja linnaa, joten kierreltyä tulee. Mutta, nyt on nähty, ja olipahan komia!
Puistosta reittimme kulki kohti etelää ja ihmisvilinää. Lopulta maisemat näyttivät tältä:
Nyt ei enää jaksa, Nukkumatti kutsuu. Tomorrow is another day.
- A
Ps. Päivän teemabiisi on niin tämä.
 |
| Arvatkaas, mikä biisi on soinut päässä koko päivän. |
Puistosta reittimme kulki kohti etelää ja ihmisvilinää. Lopulta maisemat näyttivät tältä:
Nyt ei enää jaksa, Nukkumatti kutsuu. Tomorrow is another day.
- A
Ps. Päivän teemabiisi on niin tämä.
17. toukokuuta 2014
Aamuja
No niin. Piti tietysti käydä näin, että herään aamukuudelta silloin, kun pitäisi nukkua kunnon yöunet pitkän reissun jälkeen. Mutta tässäpä nyt napotan hostellin aulassa ja mietin, uskallanko hakea kamerani tomeran siivoojaherran touhutessa tuossa viereisessä oleskeluhuoneessa.
Mutta huh, perille selvittiin! Maahantulotarkastuksessa meni puolisen tuntia, laukut olivat siihen mennessä jo tulleet ja tullistakin päästiin yllättävän kivuttomasti läpi. Se pisin jono taisi kuitenkin olla taksia odottaessa. Tehtiin aluksi se virhe, että lähdettiin erään random pukuäijän matkaan, joka hengaili terminaalin aulassa ja kysyi meiltä, tarvitsemmeko taksia. Iloisena mietittiin, että no tämäpäs kävi kätevästi. Kuitenkin viereiselle parkkipaikalle kävellessä alkoivat hälytyskellot soimaan, ja siinä vaiheessa, kun kyseessä oli normaali citymaasturi eikä mittareista tietoakaan, peruttiin koko homma ja palattiin terminaaliin jonottamaan vanhoja kunnon keltaisia NYC-takseja. Eli tarkkana olla pittää! Huomattiin kyllä siinä jonottaessa isot varoitustekstit, että älkää menkö muiden kuin virallisten taksien kyytiin. Eipä myö sitä siinä tohinassa aluksi tajuttu.
Hostellille päästiin puoli kahden aikaan, ja saatiin huone ja kuuma suihku! Aaah! Ja sitten unta palloon! ...tai no, ainakin Tommi saa, itse menen kohta takas yrittämään.
Hei jes, nyt uskalsin ohittaa tomeran siivoojasedän!
Tältä täällä näyttää:
Nyt alkaa jo nukuttaa sen verran, että yritänpäs saada vähän lisää unta. Pitäähän sitä jaksaa päivällä pyöriä kaupungilla!
- A
Mutta huh, perille selvittiin! Maahantulotarkastuksessa meni puolisen tuntia, laukut olivat siihen mennessä jo tulleet ja tullistakin päästiin yllättävän kivuttomasti läpi. Se pisin jono taisi kuitenkin olla taksia odottaessa. Tehtiin aluksi se virhe, että lähdettiin erään random pukuäijän matkaan, joka hengaili terminaalin aulassa ja kysyi meiltä, tarvitsemmeko taksia. Iloisena mietittiin, että no tämäpäs kävi kätevästi. Kuitenkin viereiselle parkkipaikalle kävellessä alkoivat hälytyskellot soimaan, ja siinä vaiheessa, kun kyseessä oli normaali citymaasturi eikä mittareista tietoakaan, peruttiin koko homma ja palattiin terminaaliin jonottamaan vanhoja kunnon keltaisia NYC-takseja. Eli tarkkana olla pittää! Huomattiin kyllä siinä jonottaessa isot varoitustekstit, että älkää menkö muiden kuin virallisten taksien kyytiin. Eipä myö sitä siinä tohinassa aluksi tajuttu.
Hostellille päästiin puoli kahden aikaan, ja saatiin huone ja kuuma suihku! Aaah! Ja sitten unta palloon! ...tai no, ainakin Tommi saa, itse menen kohta takas yrittämään.
Hei jes, nyt uskalsin ohittaa tomeran siivoojasedän!
Tältä täällä näyttää:
Nyt alkaa jo nukuttaa sen verran, että yritänpäs saada vähän lisää unta. Pitäähän sitä jaksaa päivällä pyöriä kaupungilla!
- A
16. toukokuuta 2014
TJ 0
Kun kirjoitan tätä, istun lentokoneessa matkalla Helsingistä Lontooseen, ja julkaisen tekstin Heathrow’n lentokentällä New Yorkin konetta odotellessa, mikäli kentältä ilmainen wifi löytyy.
Nyt siis olemme jo matkalla. Se isoin etappi, eli Atlantin ylitys, tosin vielä edessä. Juna lähti Jyväskylästä jo klo 10:15, Lontoon lentomme 17:15. Perillä New Yorkissa olemme paikallista aikaa 23:00, suurinpiirtein 20 tuntia kotiovelta lähtömme jälkeen. Hostellille löydämme toivottavasti aamuyhteen mennessä (senkin vuoksi, että check-in loppuu klo 22, vaikka varoitin jo etukäteen, että tulemme myöhemmin). Toisaalta, olisipa kokemus nukkua puistonpenkillä kuten kunnon hobo konsanaan.
Itsehän en tosin ole vieläkään sisäistänyt, että jonnekin ollaan menossa. Eikä taida olla tuo Tommikaan. Ehkä sen tajuaa vasta huomenna, kun tuijotamme Empire State Buildingia tai syömme hodareita à la NYC? Viikonlopuksi emme ole oikeastaan suunnitelleet mitään, mutta kuulemma Natural History Museumissa pitää käydä. Dinosauruksia, jee! Broadway-show on kuuleman mukaan myös must-do, Times Squarelta pitäisi löytyä halpoja viime hetken lippuja. Fingers crossed! Loppuaika käytetäänkin sitten pääasiassa fiilistelyyn ja leffoista tuttujen paikkojen bongailuun. Ja niiden hodareiden syöntiin! Eli mikäli teillä on tiedossa hyväksitodettuja vinkkejä, niin niitä otetaan mieluusti vastaan!
- A
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)