Route 66: Los Angeles

Hei vaan sinä lukija, ja pahoitteluni tästä parin viikon hiljaiselosta, joka johtui loppureissumme hektisestä tahdista ja tämän jälkeen kotiinpaluusta. Tällä hetkellä kirjoitan tätä äitini luona Siilinjärvellä, jonne saavuin muutamaksi päiväksi. Olemme nyt olleet Suomen kamaralla jo viisi päivää, ja Yhdysvallat tuntuu jo kaukaiselta muistolta. Arki on siis tullut jäädäkseen, mikä on toki tervetullutta vaihtelua jatkuvaan reppureissailuun!

Mutta palataanpa vielä hetkeksi takaisin maapallon toiselle puolelle ja samalla pari viikkoa ajassa taaksepäin. Siis Kalifornian lämpöön Los Angelesiin.

Route 66 päättyy virallisesti Santa Monican laituriin Los Angelesissa, jonne meidänkin tiemme lopulta vei, ja merkitsi samalla erään etapin päätöstä. Saavuimme Manhattan Beachin majapaikkaamme yömyöhään pitkän ja pimeän aavikkoajelun päätteeksi, sillä aurinko ehti laskea jo Death Valleylla, josta oli kuitenkin vielä se neljän ja puolen tunnin matka Los Angelesiin.

Olimme yötä ystäväni Daniellen (juurikin samainen Danielle Chicagosta!) poikaystävän Patrickin luona, joka toivotti meidät unenpöpperössä tervetulleeksi, näytti missä on sohva ja yöpymistarvikkeet ja toivotti samantien hyvät yöt. Nukuimme pitkään ja sikeästi, sillä välin kun Patrick ja hänen kämppiksensä yksitellen aloittelivat uutta työpäivää. Ensimmäisen L.A.-päivämme suunnitelma oli selvillä: Conan O’Brian! Olimme siis pari viikkoa aiemmin varanneet netistä ilmaiset katsomoliput kyseisen herran talk show’hon, ja tämä päivä oli nyt vihdoin koittanut!

Matkan varrella.

Tommin kameralla otettu kuva jää-Conanista.

Homma toimi niin, että koska jokainen show aina varmuuden vuoksi ylibuukataan (ettei varmasti jää puolityhjää katsomoa), pitää aamupäivästä käydä Warner Bros.:in studiolla lunastamassa oma varaus ja noutaa liput, jolloin varmistetaan istumapaikat iltapäivän lähetykseen. Kun liput on noudettu, on siinä pari tuntia aikaa lähteä alueelta ja vaikka käydä lounaalla (kuten me teimme), ja studiolla pitää olla takaisin viimeistään klo 15:15 (itse lähetys alkoi vasta puoli viideltä). Täältä sitten ohjattiin aina ryhmä kerrallaan bussiin, joka vei meidät katsomoon. Valitettavasti lavasteita tai itse show’ta ei saanut kuvata, joten en pysty näyttämään, miltä kyseinen studio näytti. Mutta sanotaanko näin, että lavalla tapahtuu lähetyksen aikana niin paljon, ettei sitä ruudusta katsoessa edes käsitä. Ja katto on täynnä erilaisia lamppuja, ilmankos Warner Bros. -studioilla on oma paloasema ihan vaan varmuuden vuoksi!

Pari Tommin ottamaa salakuvaa studiosta.

Katsomo täytetään hyvissä ajoin ennen itse lähetyksen alkua. Puolisen tuntia ennen h-hetkeä paikalle tuli ikään kuin lämmittelijä, toinen stand-up koomikko, joka samalla kertaili turvallisuus- ja yksityisyyssäännöt, sekä näytti, kuinka ”applause”-valomerkki toimii. Tämän päälle vielä pieni musiikkishow ja tunnelma oli katossa! Eikä aikaakaan kun lavavastaava näytti sormilla lähtölaskennan, ja show alkoi! Jokainen taputti minkä käsistä lähti ja kiljui kurkkunsa kipeäksi viimeistään siinä vaiheessa, kun itse herra punapää astui verhon takaa valokeilaan, ja sai yleisön hetkessä nousemaan seisomaan. Mikä tunnelma!

Vieraina olivat tällä kertaa näyttelijä Marisa Tomei ja hulvaton australialaiskoomikko Jim Jefferies, sekä esiintymässä kantrivaikutteinen indie-yhtye Old Crow Medicine Show. Aina välillä käytiin mainostauolla, jonka aikana bändi viihdytti yleisöä ja Conan jututti vieraitaan. Applause-valomerkki syttyi aina hyvissä ajoin, jotta tauolta palattiin aina aplodien saattamana takaisin. Lähetyksen päätteeksi Conan kiitti yleisöä ja toivotti kaikille laulaen hyvät päivänjatkot. Kyllä sieti lähteä hymy huulilla! :)

Muutamat lähtökuvat Tommin puhelimella.

Kynistä tehty Conan.

Yritin löytää mikäli netistä näkyisi tuo koko jakso (ja mikäli minä ja Tommi vilahdettaisiin siellä katsomossa), mutta tuntuu olevan aika ison kiven alla nuo jaksot. Pieniä pätkiä haastatteluista näkyy kyllä Conanin sivuilla, mutta mikäli joku jaksaa nähdä sen vaivan että kaivaisi internetin uumenista tuon koko jakson, niin se löytynee päivämäärällä 17.9.2014. :)

Conanilta suuntasimme yhdelle Los Angelesin maamerkeistä, Griffithin observatorioon! Paikka on kuuluisa eritoten Nuori kapinallinen -elokuvasta, jossa se vilahtaa pariinkiin otteeseen ja muistetaan eritoten elokuvan loppukohtauksesta, jossa punatakkinen James Dean lähtee observatorioon ystävänsä perään. Kukkulalta on myös otolliset näkymät Hollywood-kylttiin. Mutta vinkkinä autollisille: se auto kannattaa suosiolla jättää alemmille parkkipaikoille ja kävellä ylös, sillä kukkulan päällä oli naurettavan vähän parkkitilaa ja aivan liikaa autoja kyttäämässä vapaata paikkaa. Liekö syynä suureen kävijämäärään ajankohtamme, sillä aurinko alkoi laskemaan Hollywoodin kukkuloiden taakse ja kaupunki näkyi alhaalla punertavana.

James Dean ja Hollywoodin kukkulat.

Näkymiä kaupunkiin.

Palasimme Patrickin kämpille ja hetken levättyämme suuntasimme hänen ystävänsä Suen syntymäpäiväjuhlille, jonne Pat oli aiemmin päivällä meidät kutsunut. Meidät otettiin erittäin ystävällisesti vastaan ja juttua riitti yömyöhään. Patrick ystävineen työskentelee yrityksessä nimeltä Team Rubicon, joka tarjoaa sotaveteraaneille mahdollisuuden lähteä vapaaehtoistyöhön kriisi- ja katastrofialueille ympäri maailmaa, ja näin hyödyntää tietojaan ja taitojaan, jota ei normaalioloissa voisi käyttää. Aika win-win -tilanne, sanoisinko, sillä kovinkaan usein veteraaneilla ei ole helppoa integroitua takaisin yhteiskuntaan kovien kokemustensa jälkeen.

Juhlissa ollessamme selvisi, että synttärisankari Sue tuntee jonkun San Franciscosta, joten hän kehoitti meitä ottamaan ystäväänsä yhteyttä yöpaikan toivossa. Tässä vaiheessa emme siis edelleenkään olleet löytäneet couchsurfing-paikkaa kyseisestä kaupungista, joten kaikki vinkit otettiin ilolla vastaan! Näin sitä luodaan näitä kontakteja! :D

Yönäkymiä.

Pienen yöllisen moottoritieharhailun jälkeen pääsimme vihdoin pehkuihin ja Tommin kanssa päätimme, että seuraavana päivänä vain loikoilisimme rannalla. Nukuimme myöhään ja hitaan käynnistyksen jälkeen pakkasimme rantapyyhkeet ja aurinkorasvat matkaan ja suuntasimme noin 500 metrin päässä sijaitsevalle Manhattan Beachin rannalle. Keskipäivän aurinko porotti kuumana, mutta kylmä merivesi viilensi kuumuuden käydessä sietämättömäksi. Mereen tuli pulahdettua pari kertaa, muuten päivä meni puhtaasti makoillessa. Kävimme syömässä myöhäiset lounaat rannan tuntumassa ja kävelimme keskustan läpi takaisin kämpille.

Patrickin kotikatu.

Siellä se meri on!

Jollakulla lienee vähän rahaa.

Rantabulevardia pitkin pääsee vaikka Malibuun asti.

Linnut langalla.

Suihkun jälkeen otimme suunnaksi Venice beachin, joka on tunnettu mitä erikoisemmasta ihmisvilinästään, sekä tietysti Arnold Schwarzeneggerin kuuluisaksi tekemästä ulkoilmakuntosalista Muscle Beachista. Eksyimme hetkeksi Venice beachin kanaaleihin, ja itse rannalle saavuimme juuri auringon laskiessa. Kävelykadulla riitti edelleen hulinaa, vaikka mitä monimuotoisemmat liikkeet alkoivat jo sulkea oviaan. Illallista söimme The Sidewalk Cafe:ssa, jonka jälkeen kodittomien ja muiden hämärähemmojen määrä alkoi jo olla ympärillä niin suuri, että päätimme palata takaisin autolle ja kämpille. Seuraavana päivänä siirtyisimme jo kohti pohjoista ja San Franciscoa, joten kunnon yöunet olivat tarpeen.

Venice Beachin kanaalit.

Muscle Beach.

Skeittiparkki.

Kodittoman miehen sinfoniat.

Aamu valkeni tällä kertaa hyvissä ajoin, ja olimme sopineet Patin kanssa, että käymme vierailemassa hänen työpaikallaan Team Rubiconilla sekä samalla sanomassa heipat parin päivän takaisista synttärikemuista tutuille uusille tuttavuuksillemme. Patille emme tosin sanoneet vielä hyvästi, sillä näkisimme parin päivän päästä uudestaan San Franciscossa! Saimme kierroksen firman tiloissa ja kaupan päälle tiimipaidakin! Laittoipa Tommi uuden repunkin samalla tilaukseen!

Tommi ja teemapaita.

Omasta toiveestani kävimme vielä kerran Hollywoodissa ihmettelemässä tähtien kädenjälkiä ja tietenkin bongaamassa tuttuja nimiä Hall of Fame:lta. Tiesittekö, että tähtiä on tässä reilun kilometrin matkalla yli 2 500!

Chinese Theater.

Tämä ja ylempi kuva omistettu siskolleni Jassulle.

Tommi ja Kevin.

Tie vei seuraavaksi kohti Santa Monicaa, jonne Route 66 virallisesti päättyy. Koska parkkiaikamme oli rajoittunut 90 minuuttiin, emme menneet itse laiturille, vaan tyydyimme ihailemaan sitä hieman kauempaa. Mut tänne asti sitä päästiin, starttimme Wisconsin Dellsistä tuntui jo kaukaiselta muistolta! Hetken fiilisteltyämme haimme lounaat kävelykadun varrelta ja suuntasimme takaisin autolle ja starttasimme matkamme kohti pohjoista.

Kävelykatu.

Siellä se on, Santa Monican laituri!

En tiedä mikä tää dinojuttu on, mutta nää oli aika veikeitä!

Applella oli ruuhkaa. Liekö pari päivää aiemmin julkaistulla kutosella jotain tekemistä tämän kanssa...

Los Angeles on tosiaan valtava, pienemmistä kaupungeista yhdistynyt metropoli, jossa käytännössä et voi liikkua ilman autoa. Tämä tarkoittaa toki valtavia ruuhkia ja loputonta ihmismassaa autoissaan, joten paikasta toiseen siirtymiseen kannattaa varata paljon aikaa ja hermoja. Ne pääjutut näkee vaikka vain kolmessa päivässä ja riitti hyvin meille, mutta toki esimerkiksi museoista kiinnostuneelle Losissa riittää loputtomasti tekemistä. Ei sillä, itseäni harmittaa vähän, kuinka nopeasti kävimme Hollywoodin läpi, kun tällaiselle leffahullulle tämä henkilökohtainen mekkani oli yksi eniten odottamistani jutuista matkamme varrella (emmekä edes ehtineet ajaa Mulholland Drivea!). Tommi puolestaan oli samoissa maisemissa jo toista kertaa, joten sitä ei paljoa jaksanut enää kiinnostaa. Pitänee siis joskus palata yksin ja perehtyä kunnolla!

Seuraavaksi tulee postausta sitten matkaltamme kohti pohjoista!

- A