Route 66: Death Valley

Vegasin tomut ja neonvalot jäivät taakse, kun siirryimme sivistyksestä keskelle ei-mitään. Kirjaimellisesti.

Otimme siis suunnan kohti Las Vegasin pohjoispuolella sijaitsevaa Kuolemanlaaksoa. Matkaa sinne kuluu parisen tuntia, jonka aikana kannattaa hyvissä ajoin muistaa tankata tankki täyteen! Sillä seuraava bensa-asema löytyy vasta parinsadan mailin päästä.

Maisemat muuttuivat karuiksi jo kauan ennen kuin saavuimme virallisesti luonnonpuiston alueelle. Söimme lounaat ja tankkasimme matkan varrella Pahrumpin pikkukaupungissa, josta jatkoimme kohti puiston kaakkoispuolta Death Valley Junction -kylän kautta pitkin 190-tietä. Hauska fakta: kyseisen kylän populaatio on 3, ja sisältää loogisesti muun muassa oopperatalon!

Maisemia tien varrelta.

Puistoon on oletettavasti jokin sisäänpääsymaksu, mutta maksukopille tultaessamme missään ei lukenut hintaa eikä kopissa ollut ketään, joten jatkoimme matkaa odottaen, että ehkä vastaan tulee myöhemmin toinen koppi. Noh, eipä tullut, joten saimme ilmaisen visiitin!

Kuolemanlaaksoon mennessä on ehdottoman tärkeää muistaa, että täällä ollaan tosiaan keskellä erämaata, joten kännykät eivät toimi ja lähimmät palvelut ovat satojen kilometrien päässä. Kannattaa siis varustautua hyvin! Nesteytyksestä on erityisen tärkeää pitää hyvä huoli, sillä meidän siellä ollessamme lämpömittari näytti 108°F, eli 42°C. Käynti kannattaakin meidän tavoin sijoittaa myöhäiseen iltapäivään, jolloin mittari on jo laskenut hieman keskipäivän 50°C keskilämpötilasta eikä aurinko porota enää niin korkealta. Ei sillä, kyllä se edelleen porotti helvetillisesti vaikka auringonlaskuun oli enää tunti. Kuolemanlaaksossa on muuten myös aikanaan mitattu maailman kuumin ilmalämpötila, 56,7°C.

Ensimmäinen pysäkkimme oli Zabriskie Point, jossa kuumuus löi vasten kasvoja samantien auton oven auetessa. Sadan metrin nousu kukkulalle tuntui ainakin tunnin pituiselta polttavassa kuumuudessa. Ei sillä, näkymät olivat kyllä komeat!

Matkamme jatkui laakson ainoan sivistyksen keskittymän Furnace Greekin eteläpuolelta tielle 178 kohti eteläistä uloskäyntiä. Kyseisestä kylästä löytyy muun muassa hotelli ja golfkentät. En tosin ymmärrä, kenen mielestä loma Kuolemanlaaksossa vastaa ideaalia lomamatkaa...

Sivistystä! Mitä ihmettä?

Mikäli suunta vie kohti Shoshonen pikkukaupunkia, kannattaa ehdottomasti ajaa parinkymmenen kilometrin pituinen Artist Drive, joka on yksisuuntainen kallioiden välissä mutkitteleva pikkutie. Tie on tosiaan yksisuuntainen, joten tästä suunnasta tullessa se vie hieman taaksepäin, mutta näkymät ovat uskomattomat! Kalliot ovat tässä osassa laaksoa erityisen monenvärisiä ja -muotoisia, joten näky on kuin taiteilijan siveltimestä.

Autophotoshoot.

Matkan varrella olisi ollut mm. Golden Canyon -kanjoni, mutta päätimme skipata tämän varmasti tosi hienon näyn. Kuumuus oli yksinkertaisesti liikaa, ja pysyimme mieluummin ilmastoidussa autossamme.

Kultainen kanjoni. Ei menty.

Viimeinen pysäkkimme ennen kuin ilta pimeni oli Badwaterin suola-allas, jossa laakso on 86 metriä merenpinnan alapuolella. Suolamuodostelmat muuttuvat jatkuvasti tuulen mukana, tältä se näytti tällä kertaa:

Kuolemanlaaksossa paikoilla on muuten hauskoja nimiä, kuten Devil's golf course, Devil's cornfield tai Dante's view (koska näkymä on sattuneesta syystä kuten Jumalaisesta näytelmästä).

Puistosta tultiin ulos auringon jo laskettua pienen Shoshanan kylän kautta, jonka populaatio on virallisesti 31, mutta käytännössä koko kylä on yhden perheen omistuksessa. Kylästä löytyy kuitenkin pieni kauppa ja (ylikallis) bensa-asema! Tästä tie vei halki totaalisen pimeyden kohti Los Angelesia, jonne saavuimme vasta reippaasti keskiyön jälkeen.

- A