Route 66: Memphis!

Memphis!

Tuo Elviksen, bluesin ja jazzin luvattu kaupunki. Saint Louisin tukahduttavan kuumuuden jälkeen oli aika siirtyä 456 kilometriä etelään Memphisiin. Eron etelä- ja pohjoisvaltioiden välillä näki heti Mississippin ylitettyämme, kun paikallisessa lounasravintolassa eräs rouva kysyi meiltä iloisesti paksulla etelän aksentilla ”Where ya’ll from?” kuultuaan meidän puhuvan vierasta kieltä. Rouva ei olisi uskonut meidän olevan Pohjois-Euroopasta koska olimme kuulemma niin ruskettuneita. Kiitos siitä Noah’s Arkille.

Erosimme myös tässä vaiheessa hetkeksi Oonasta, joka lähti muutamaksi päiväksi Nashvilleen näkemään erästä ystäväänsä. Memphisin jälkeen Oona liittyi taas seurueeseemme.

Reissuun meni yli neljä tuntia, jonka aikana alkoi myös automme (nimesimme sen viimein Thoriksi) bensamittari näyttämään huolestuttavasti tyhjää. Tähän asti matkamme suurin huolenaihe oli ollut bensa, sillä Thor vaikutti olevan hyvin tarkka dieetistään, ja otti ainoastaan uutta E85 bensaa. Tätä bensaa ei tietenkään tahtonut löytyä kuin suurimmilta bensa-asemilta joten pitkällä matkalla bensan loppuminen alkoi tuntua oikealta uhalta. Memphisiin pääsimme kuitenkin pimeän laskeuduttua juuri ja juuri. Tankissa jäljellä olleella menovedellä olisimme päässeet enää eteenpäin vaivaiset 30 mailia, huh!

Aloimme perille päästyämme selvittämään bensa-asiaa olan takaa, ja automme ”flexi-fuel” nimike saikin selvennystä, Thor onkin lähes kaikkiruokainen! Tämän jälkeen bensahuolet olivat takana, koska saimme vahvistuksen että E85 lisäksi kosla syö mitä vain. Jenkeissä bensoja eri oktaanipitoisuuksilla on 4-5 erilaista, joten on hyvä tarkastaa mitä oma auto käyttää, etenkin jos liikkeellä on autoista tietämättömiä matkaajia kuten me. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis.

Seuraavana aamuna Ave tahtoi ehdottomasti päästä Gracelandiin, Elviksen kotiin, joka nykyään on muutettu museoksi. Massiivisilta tiluksilta löytyy mm. Elviksen lentokoneet, suuri autokokoelma pinkkeine Cadillaceineen sekä totta kai itse kartano joka Aven mukaan on jokaisen Elvis-fanin ehdottomasti nähtävä. Ave kertokoot itse lisää!


No siis, meikäläisen riemunkiljahdukset alkoivat jo ennen kuin pääsimme edes lähtöportille. Vanhana Elvis-fanina (terveiset vaan Veeralle ja Annelle!) en voinut jättää välistä tuota jokaisen fanin mekkaa. Paketteja oli joka lähtöön aina perussetistä vip-paketteihin, joiden hinta lähenteli jo sataa dollaria. Itse tyydyin platinum-settiin, joka sisälsi Elviksen kartanon lisäksi hänen vaaterepertuaarinsa sekä autokokoelman! Tämä maksoi opiskelijalle 33,30 $.

Tästä sisään.

Pikku shuttlebussilla suunnattiin kartanolle, joka oli kyllä komea kuin mikä. Elviksellä oli pettämätön sisustusmaku, jonka kyllä huomasi heti sisään astuessamme. Matkassa kaikilla oli iPadit, joiden avulla pystyi tekemään virtuaalisen opaskierrroksen ihan omaan tahtiin. Kierros meni huoneesta toiseen loogisesti, sitten takapihan kautta tiluksille ja levykokoelmille ja lopulta Elviksen haudalle, jossa legenda lepää vanhempiensa keskellä.

Olohuone.

Yläkerta oli Elviksen yksityisaluetta jo hänen eläessään, joten sitä kunnioitettiin myös kierroksella.

Ruokailuhuone.

Jungle room.

Peilikäytävä alakertaan.

Tv-huone. Elvis kuuli, että presidentillä oli kolme televisiota, joten pitihän sitä itsekin saada!

Biljardihuone.

Herran kultalevykokoelma.

R.I.P.

Autokokoelma oli omassa rakennuksessaan, samoin ne vaatteet. Toinen toistaan komeampia brodeerauksia ja bling-blingiä! Ja se pinkki Cadillac! <3

Tommi jatkaa:

Itse odottelen eniten Las Vegasin ampumaratoja joista aion kirjoittaa myöhemmin lisää. Täten emme Sennin kanssa halunneet maksaa n. 30 dollaria, jonka Gracelandin sisäänpääsy maksoi. Sen sijaan suuntasimme Memphisin keskustaan. Mikä sen parempi kuin tutustua ensin välittömästi kaupungin mallasvalikoimaan, jonka teimme pubissa nimeltä Bardog. Tutustuimme paikan päällä myös Pennsylvaniasta kotoisin olleeseen FedEx-lentäjään, joka oli asunut 5-vuotiaana Munkkiniemessä Helsingissä. Kuinka pieni onkaan maailma! Tästä riittikin sitten tarinan sarkaa, jonka lomassa lentäjä tarjosi meille useamman kierroksen.

Mark, FedEx-mies.

Saatuamme Aven takaisin Gracelandista keskustaan, olimme Sennin kanssa jo aika hyvässä vauhdissa ja valmiita siirtymään kohti Beale Streetiä, joka on Memphisin yöelämän ydin. Live-musiikkia ja säihkyviä neonvalo-kylttejä pursuava Beale Street on koettava itse sen ymmärtääkseen. Paikallinen opas on myös ehdoton plussa, jonka virkaa meillä täytti FedEx-kapteenimme. Hän näytti meille hienoimmat paikat ja kertoi samalla myös hieman kadun historiasta.

BB King’s Blues Club ja Rum Boogie Cafe olivat erityisen sävähdyttäviä, joissa himmeä valaistus, tupakan savu ja erinomainen live-musiikki tekevät tunnelmasta käsin kosketeltavaa. Hieman erikoisempaa menovettä halajaville on myös vaikeammin löydettävissä oleva Absinthe Room, jonka nimestä jokainen voi päätellä mitä paikassa tarjotaan. Jokaiseen baariin pääsee sisään sen suurempia jonottelematta ja ilman sisäänpääsymaksuja, ainakin tiettyyn kellonaikaan asti. On siis hyvä tulla Beale Streetille hyvissä ajoin, itse tulimme paikalle kello 16 - 17 aikoihin, jolloin ihmisiä oli jo riittämiin ja ensimmäiset bändit aloittelivat keikkojaan. 

Katu on illalla rajattu poliisien toimesta turvallisuuden takaamiseksi ja alueelle ei myöhemmin enää pääse ilman turvatarkastusta, joka aiheutti pitkiä jonoja kello 20 jälkeen. Tulkaa paikalle siis hyvissä ajoin. Jotkut baarit alkoivat myös perimään n. 5 dollarin sisäänpääsymaksua samoihin aikoihin, joten mikäli tarkoitus on istua yhdessä paikassa pitempään kannattaa se tehdä ennen kello kahdeksaa. Juomat ovat baarihintoihin nähden normaalilla tasolla (5-6 dollaria per juoma). Suurimmassa osassa baareista on myös kattava ruokalista, ja erityisesti BBQ ribsejä saa useasta eri paikasta. Itse maistoin etelävaltion tyyliin tehtyjä ribsejä paikassa nimeltä Silky O’Sullivan’s, jotka olivat vallan mukiinmeneviä.

Poliiseja ja uskonnollisia paasaajia.

Brass Notes Walk of Fame

Kadun varrelta löytyi myös samannimisestä elokuvasta tuttu Coyote Ugly-baari (yksi ketjun baareista, valitettavasti ei elokuvassa esiintynyt), joka varmasti miellyttää miespuolisia illanviettäjiä. Tämän jälkeen alkavat muistikuvat olemaan hieman hataria, mutta mittavan poliisin läsnäolon vuoksi oli meillä turvallinen olo ja ilta jatkui mukavasti. Nyt erään ravintolan seinältä löytyy suuri piirretty Suomen lippu, terveiset vaan sinne!

Sunnuntaiaamu alkoi odotusten mukaisesti hieman kankeasti, jota kuitenkin piristi Coachsurfing hostimme Kaitlinin tuomat aamupala-pannukakut, niillä darra lähtee! Oona löysi myös tiensä luoksemme Nashvillestä ja ennen Memphisistä lähtöä halusimme vielä pyöriä hetken keskustassa, johon olimme myös jättäneet automme edellisenä iltana.

Yhdysvalloista ei outoja asioita puutu, eikä Memphisin keskustassa oleva The Peabody ollut poikkeus. Tämä on siis uskomattoman hieno restauroitu hotelli, josta ei tyyliä puutu. Kuriositeettina hotellin maskotti on sorsat, joita ui usein aulassa olevassa suihkulähteessä. Nämä ovat siis oikeita, eläviä, kesyä sorsia jotka iloisena polskivat muuten normaalin hotellin aulassa. Vapaa-aikanaan sorsat asuvat omassa talossaan hotellin katolla, josta on myös hienot näkymät Memphisiin ja Mississippi-joelle.

Peabody-hotellin vaatimaton aula.

Ankkoja.

Ankkojen penthouse-kämppä hotellin katolla.

Pian tämän jälkeen oli aika hyvästellä hostimme Kaitlin, joka oli pitänyt meistä ehdottoman hyvää huolta ja näyttänyt meille tärkeimmät paikat Memphisissä. Seuraavaksi tiemme johtaa takaisin pohjoiseen, kohti reissumme toista Springfieldiä, tällä kertaa Missourin osavaltiossa.

- Tommi