Se pakollinen prologi

Hei vaan te kaikki tänne asti eksyneet lukijat. Blogi olisi kai aina hyvä aloittaa pienellä taustakerronnalla, joten hoidetaan tämä osio alta pois ennen kuin itse tarina alkaa (ylihuomenna!). Olemme siis kaksi Jyväskylässä opiskelevaa seikkailunjanoista nuorta aikuista, jotka monen jännittävän hetken ja riemunkiljahduksen jälkeen lopulta löysivät hallustaan Yhdysvaltain työviisumin ja lentoliput sinne ja takaisin ...eli Aven ja Tommin tarina.

Kaikki alkoi alkuvuodesta, kun sain yliopistoltani sähköpostia, että kiinnostaisikos kesätyö Jenkeissä. Puolitosissani linkitin viestin eteenpäin Tommille, että hehheh, haetaankos? Sain siinä samantien tietää, että herra oli itsekin jo aiemmin miettinyt kyseistä ohjelmaa, joten päätettiin laittaa hakupaperit eteenpäin. Ei koskaan haittaa yrittää, eihän? Sitten kevät in a nutshell: oli haastattelu, oli sähköpostivahvistus ja riemunkiljahdukset, oli papereita ja nettilomakkeita, oli lentoliput, oli vierailu Yhdysvaltain konsulaatissa Helsingissä, sekä lopulta oli passi ja viisumi. Nyt on lähinnä epäuskoinen fiilis ja olo, että on varmasti unohtanut jotain hyvin tärkeää. Mutta niinhän se aina menee.

Noniin, sitten tämä itse työ. Kyseessä on siis Suomi-Amerikka Yhdistysten Liiton (SAYL) kesätyöohjelma Wisconsin Dellsin pikkukaupungissa Wisconsinin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Tommi ja minä menemme molemmat töihin Noah's Arkin vesipuistoon uimavalvojiksi. Ja nyt heti tiedoksi niille, jotka minut tuntevat: ei, minusta ei tule syvän pään hengenpelastajaa, ja kyllä, alussa on kolme päivää kestävä koulutus. En siis esimerkiksi osaa sukeltaa, ei kovin hyvä lähtökohta uimavalvojalle... Mutta worry not, työnämme on lähinnä varmistaa, että vesiliukumäissä, ym, käyttäydytään kuten pitää.

Isona porkkanana tässä kesätyöohjelmassa on tietenkin töiden loppumisen jälkeen viisumiin sisältyvät 30 päivää, jotka voi vielä oleskella maassa ja käyttää hyödyksi kuten kukin tykkää. Kun tuonne asti ollaan menty, niin mikäs sen luonnollisempaa kuin ottaa auto alle ja ajaa Chicagosta Kaliforniaan legendaarisen Route 66:n rippeitä seuraten. Niin ja tosiaan, nyt lähtiessä vietämme neljä yötä New Yorkissa ja yhden yön Chicagossa ennen kuin suuntaamme Madisonin kautta tuohon pikkukylään, josta tulee kotimme seuraavan reilun kolmen kuukauden ajaksi.

Tarkoituksena on yrittää päivittää tätä blogia yhteisvoimin enemmän tai vähemmän säännöllisesti, mutta minähän en tunnetusti ole kovin hyvä pitämään tällaisia, joten don't get your hopes too high.


Mites, onkos Tommilla vielä jotain lisättävää?

Moikkelis moi! Hieman on hulinaa tässä lähdön alla ja en kerkeä tähän hätään enempää tarinoimaan, myöhemmin aion kyllä kirjoitella lisää ja tuoda blogiin vähän miehistä näkökulmaa (guns & sports, whoo!).

Enemmittä puheitta, olkoot upouusi blogi täten avattu!


Ps. Näihin tunnelmiin: