Route 66: Howdy Texas!

Maisemat ovat muuttuneet melko radikaalisti sitten viime postauksen. Tällä hetkellä olemme jossain Amarillon ja Albuquerquen välimaastossa, jo New Mexicon puolella tosin. Ennen Amarilloa viivyimme parin päivän verran Oklahoma Cityssä, joka oli hieman hämmentävä kokemus.

Pakko on nyt kyllä heti alkuun todeta, että mikäli mahdollista, niin välttäkää kyseisiä kaupunkeja, sillä niissä ei kyllä ole juurikaan mitään hienoa. Rappioituvia kaupunkeja, joissa kaikki elämä tuntuu valuneen muihin maisemiin. Kaikin puolin säälittäviä näkyjä molemmat, eritoten Amarillo.

Oklahoma Cityn autiota keskustaa.

Oklahoma Cityyn saavuimme myöhään tiistai-iltana. Meitä vastaanottamassa olivat hostimme Nathan ja Kendall, ja siinä se ilta sitten kuluikin vain löhötessä. Seuraavana aamuna kävimme pyörähtämässä kaupungin keskustassa, jossa tytöt suuntasivat hostimme johdolla taidemuseoon, ja me Tommin kanssa kävimme tsekkaamassa Myriad Botanical Gardens -puiston kasvitieteellisine puutarhoineen. Puisto ympärillä oli hieno kuin mikä! Ja ilmeisesti myös vastikään uudistettu.

Kasvitieteellinen puutarha.

Taidemuseon hieno lasipatsas.

Puisto jäikin sitten sen reissun hienoimmaksi kohteeksi. Itse keskustassa oli todella kuollutta, ja ne vähäisetkin vastaan tullee liikkeet ja ravintolat olivat laittaneet lapun luukulle. Erittäin aavemainen tunnelma siis. Siirryimme muiden seuraan ja yhdessä lounaalle irkkubaariin, jossa oli todella ADHD-tarjoilija (luultavasti hyvän tipin toivossa), ja tämän jälkeen joimme ylihintaiset hipsterikahvit ainoassa auki olleessa kahvilassa.

Kendallin piti sitten lähteä töihin, joten me loput siirryimme takaisin heidän kämpälleen chillailemaan, jota jatkuikin sitten iltaan asti. Tällä välin Nathan oli lähtenyt tunnin pyörälenkille, joka venyi suurin piirtein kolmeen tuntiin puhjenneen kumin vuoksi, joten missasimme alkuperäisen suunnitelman mukaisen bingoillan lähipanimon baarissa. Noh, baariin kyllä suunnattiin yksille ja kaksille, sitten takaisin hostimme kämpille pelaamaan parit juomapelit ja lopuksi kävellen lähipitseriaan iltapalalle ja -kaljalle. Vielä yksi baari tähän päälle ja illan outous oli taattu. Kyseisestä paikasta löytyi Nathanin kavereita, joiden kanssa saatiin Sennin kaa hyvä keskustelu aikaan Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden välisistä eroista. Toinen näistä kavereista taisi kunnolla ottaa nokkiinsa, kun ihmettelimme kovaan ääneen että mitä hienoa on esimerkiksi siinä, että on jo parikymppisenä kymmenientuhansien dollarin opintovelat, tai ettei pääse lääkäriin ilman vakuutusta vaikka olisi mikä hätä. Ai mitenniin alkaa jo ottaa päähän tämä valtio?

Juomapeliä.

Neljännesdollarin kolikko piti saada kilautettua shottilasiin.

Lopulta kämpille päästyämme painuimme suoraan pehkuihin ja toivoimme, etteivät muut keksisi pitää kovin myöhäisiä jatkoja. Aamu valkeni väsynein silmin, ja aamupalan jälkeen matka jatkui kohti Teksasia. Emme lopulta siis nähneet Bricktown Canal -aluetta tai Paseon historiallista korttelia, jotka olisivat kenties olleet ne ainoat kaupungin näkemisen arvoiset alueet. Mutta enpä kyllä toisaalta koe tarvetta enää ikinä palata kyseiseen kaupunkiin, ja eiköhän näitä näkemisen arvoisia paikkoja löydy paljon enemmän tulevina päivinä!

Texas longhorn.

Teksasin maisemia.

Vino vesitorni.

Amarilloon oli reilun neljän tunnin ajomatka. Alkuperäinen couchsurfing-hostimme perui yöpymisemme saman päivän aamuna vesivahingon vuoksi, eikä siihen hätään enää löydetty uutta hostia, joten päädyimme ottamaan yhteisen huoneen Super 8 -ketjun motellista. Ei sillä, oli ihan virkistävää olla yksi yö ihan omissa oloissa ilman, että täytyy selittää aina uudestaan mistä tullaan ja mitä tehdään.

Tänään pyörähdimme kaupungin keskustassa etsimässä niin sanottua antiikkimailia, jossa muiden matkablogien mukaan piti olla vieri vieressä antiikki- ja vintageliikkeitä, mutta löysimmekin vain kasan suljettuja liikkeitä sekä paljon kodittomia norkoilemasta talojen nurkilla. Todella surullinen näky siis. Totesimme, ettemme jää tänne yhtään pidemmäksi aikaa kuin on pakko. Haimme Home Depotista spray-maalit ja suuntasimme kaupungin laitamilla sijaitsevalle Cadillac Ranchille, joka on yksi Route 66 -valtatien kuriositeetteja. Ja sitten spreijattiin!

Tästä sisään!

Tyttöjen taidonnäyte.

Artisti työssään.

Moi.

Hieman ennen New Mexicon rajaa ylitimme virallisesti matkamme puolivälin! Mikäli siis kilometrejä, tai maileja lasketaan. Kyseisestä kohdasta löytyy kuuluisa Midpoint Cafe, jossa piti tietty ottaa parit turistiposeeraukset. Yhyy rakkaasta järkkäristäni loppui juuri tuolloin akku, joten jouduin turvautumaan vanhaan digi-Canoniini sekä Tommin iPhoneen.

Sisällä kahvilassa oli erittäin retrotunnelmat!

Retrounnelmaa Tommin puhelimesta.

Suomi-pojat bongattu!

Sitten ollaankin oltu vain tien päällä. Tällä hetkellä tie vie kohti Breaking Bad -sarjasta tuttuja maisemia, kohti Albuquerqueta.

- A